Siirry suoraan sisältöön

Saavutettavuus­vaatimukset.fi-sivustolle myönnettiin Selkeästi meille -tunnus

  • Arvioinnit
  • Julkaistu: 15.2.2022
Aluehallintoviraston logo

Aluehallintoviraston saavutettavuusvaatimukset.fi-verkkosivuston kognitiivista saavutettavuutta arvioi Selkeästi meille -hanke vuoden 2022 alussa. Sivustolla on tietoa saavutettavuusvaatimuksista ja palvelun kautta voi myös tehdä kantelun, mikäli havaitsee ongelmia digitaalisten palvelujen saavutettavuudessa. 

Sivustoa testasi hankkeen saavutettavuustiimi sekä kolme ulkopuolista käyttäjätestaajaa. Käyttäjätestauksiin osallistui myös kieltä opiskelevia henkilöitä sekä ikääntyneitä testaajia.  

Saavutettavuusvaatimukset.fi-sivusto koettiin helppokäyttöiseksi ja ymmärrettäväksi. Sivulla ei ollut keskittymistä häiritseviä elementtejä, kuten mainoksia tai pop-up ilmoituksia. Tiedon etsiminen oli helppoa, koska navigaation otsikot ovat selkeitä ja sivuilla on selkeä etusivupainike. Saavutettavuuden huomioiminen on ollut lähtökohta sivuston tekemisessä ja aluehallintovirasto haluaa verkkosivustonsa olevan esimerkki saavutettavista verkkosivuista.  

Arvioinnissa nostettiin kehittämiskohteiksi verkkopalvelussa käytetyt kuvat, joiden ei koettu vastaavan tekstiä. Selkokielisillä sivuilla haasteeksi koettiin vanhentunut tieto. Yleisesti selkokielisillä sivuilla on tärkeää, että sivuilla on kaikki olennaiset tiedot ja tieto on ajankohtaista. Vanhentunut tieto voi viedä käyttäjän huomion pois asiasta. Lisäksi verkkosivuille toivottiin lisää videoita, joiden avulla olisi helpompi ymmärtää, mitä saavutettavuus on käytännössä. Testaajat pitivät sivuston selkokielisestä osuudesta ja selkokielistä tietoa toivottiin sivustolle enemmän. 

Tämä projekti lisäsi paljon ymmärrystämme sivustomme kognitiivisesta saavutettavuudesta, joten meillä on nyt hyvät eväät lähteä jatkamaan verkkosivustomme kehitystyötä. -Aluehallintoviraston palaute arvioinnista.

Aluehallintovirasto aikoo huomioida kognitiivisen saavutettavuuden myös jatkossa ja heille myönnettiin Selkeästi meille -tunnus! 

Kiitos aluehallintovirasto työstänne kognitiivisen saavutettavuuden edistämiseksi! 

Takaisin ylös