Selkeästi meille -hankkeen vaikuttajaryhmä kävi testaamassa Hesburgerin tilauslaitetta. Vaikuttajaryhmä koostui Kehitysvammatuki 57 ry:n Vekkarin vapaaehtoistoimijoista. Heidän tehtävänään oli tilata itselleen mieleistänsä syötävää noin kymmenellä eurolla. Jokainen ryhmäläinen teki tilauksen itse ja hankkeen työntekijöitä seurasi tilauksen tekemistä vierestä ja auttoi tarvittaessa.
Tehtävä onnistui
Jokainen ryhmäläinen sai haluamaansa syötävää. Osa pystyi tekemään tilauksen kokonaan itse, osa tarvitsi tilauksen tekemisessä apua. Helpoiten tilaus onnistui niiltä, jotka ovat käyttäneet laitetta aikaisemminkin. Itselleen mieleinen syötävä oli helppo valita ja tilauksen muokkaaminen tarvittaessa myös onnistui. Mutta testaustilanteessa huomattiin muutamia vaikeita asioita, joista kerrotaan jutussa seuraavaksi.
Mikä laitteen käytössä oli vaikeaa?
Vaikeuksia ryhmäläisille tilauslaitteen käytössä aiheutti eniten se, että laitteen painikkeet eivät aina toimineet helposti. Niitä piti joko näpäyttää tai painaa, eikä tälle ollut selkeää syytä. Osalle olisi tilauksen tekeminen jäänyt jo heti alkuunsa tämän vuoksi.
Hankaluuksia aiheutti se, että tilauslaite ei päästä heti tilaamaan, vaan vaatii ohittamaan sovellusta suosittelevan sivun. Tästä eteenpäin pääseminen oli monelle vaikeaa. Huomio kiinnittyi näytön alalaidassa oleviin sovelluskaupoista kertovaan tekstiin ja kuvakkeisiin. Myös iso oikeassa alalaidassa oleva QR-koodi houkutti näpyttelemään. Ylempänä näytöllä oleva Ohita-painike jäi monelta huomaamatta.
Laite on korkea ja lyhyelle ihmisille tai pyörätuolissa istuva ihminen ei pysty käyttämään sitä itsenäisesti.
Kun henkilö on tehnyt tilauksen ja haluaa maksaa sen, päätyy hän vielä kerran sivulle, jossa tarjotaan lisää ostettavaa. Se hämmensi osaa käyttäjistä, eräs ryhmäläinen totesi: ”Mitä nämä ovat? En mä näitä tilannut.” Tällaisiin tilanteisiin törmää kaupallisia palveluja käyttävä ihminen usein: Kauppa tai ravintola haluaa myydä enemmän tuotteita tai syötävää, mutta tällainen välivaihe hankaloittaa tilauksen tekoa.
Osa käyttäjistä toivoo laitteen tekstiä isommaksi ja tilausohjeita selkeämmin kerrottuna. Selkokieliset tilausohjeet auttavat monia ihmisiä. Tilauskuittia toivottiin myös selkeämmäksi.
Helpompi kuin moni muu tilauslaite
Kaiken kaikkiaan Hesburgerin laitetta pidettiin melko helppona käyttää, saihan jokainen ruokaa syödäkseen. Se on myös tilauslaitteita aikaisemmin käyttäneiden ryhmäläisten mielestä helpompi kuin monen muun pikaravintolan vastaava laite.
Niistä henkilöistä, jotka eivät ole aikaisemmin käyttäneet tilauslaitetta, puolet rohkaistuivat käyttämään laitetta jatkossa. Jotta yhä useampi ihminen voi käyttää tilauslaitteita niiden ymmärrettävyyteen ja käytettävyyteen tärkeä kiinnittää vielä enemmän huomiota.
Palaute otettiin kiitollisena vastaan
Palaute lähetettiin Hesburgerin viestintäpäällikölle Petteri Pohjoselle ja palautteesta oltiin kiitollisia. Vaikuttajaryhmän huomiot ja palaute viedään eteenpäin tiimille, joka kehittää itsepalvelukassoja. Hesburger kehittää koko ajan itsepalvelukassoja palautteiden avulla, joten palautetta kannattaa antaa.