12 artikkelia ladattu.
Kaksi henkilöä seisovat seinän edessä. Toisella on aurinkolasit päässä ja molemmilla on peukalo ylhäällä.
Iskuryhmät
Me Itse Vantaan iskuryhmä iski Kelan nettisivuille
Koulutustilanne, jossa kaksi henkilöä kouluttaa. Kaksi henkilöä istuu pöydän ääressä ja kuuntelee.
Tiedotteet
Koulutus Helsingissä: Opi vaikuttamaan nettisivuihin!
Pöydällä papereita, joissa erilaisia tehtäviä. Pöydällä myös sakset, tusseja ja vihkoja.
Iskuryhmät
VALMA-ryhmä iski mielenterveyspalveluihin
Kolme piirrettyä hahmoa iloisen näköisenä kädet ylhäällä. Tietokoneen näytöllä lukee teksti: selkeä.
Iskuryhmät
Me Itse -ryhmä: mihin nettisivuihin ryhmänne haluaa vaikuttaa?
Kaksi henkilöä näyttää kahta erilaista luonnosta Kelan uudeksi esitteeksi Teams-kokouksessa olevalle henkilölle. Taustalla istuu yksi henkilö.
Tiedotteet
Tehdään selkeää muotoa yhdessä
Ryhmäkuvassa 13 henkilöä näyttää peukkua, hymyilee kameralle. Taustalla seinällä kaunis joulukoriste.
Iskuryhmät
Oulusta iskettiin kaksi kertaa
Viisi henkilöä valkokankaan edessä näyttää peukkua kasvot seinään päin. Peukut heijastuvat valkokankaalle.
Iskuryhmät
Liven iskuryhmä iski Live-säätiön nettisivuille 
Ihmisiä istuu pöydän ääressä keskustellen. Seinälle on heijastettu tietokoneen näyttö, jossa saavutettavuusvisa.
Iskuryhmät
Seuraavaksi iskee Oulun iskuryhmä
Ryhmä ihmisiä istuu tuoleilla ja keskustelee.
Tiedotteet
Yhteistyö Aalto-yliopiston visuaalisen muotoilun opiskelijoiden kanssa alkoi!
Piirretty kuva viidestä henkilöstä. Yhdellä on megafoni kädessä.
Tiedotteet
Me Itse -ryhmät: hakekaa mukaan iskuryhmään! 
Ryhmäkuva, jossa 11 ihmistä seisoo terassilla toisen käden peukalo pystyssä.
Tiedotteet
Tehdään yhdessä Siun soten verkkosivuista kaikille helpompia käyttää ja ymmärtää
Ryhmäkuva, jossa 11 ihmistä seisoo terassilla toisen käden peukalo pystyssä.
Iskuryhmät
Pohjois-Karjala iskuryhmä iski Siun soten sivuille